Sivut

perjantai 19. heinäkuuta 2013

71. Sataa sataa ropisee

Tervehdys teille jälleen!
Täällä oli aamulla ihanan aurinkoinen ilma, mutta nyt sataa.. Suomen kesää parhaimmillaan siis.. Mitään erikoista ei ole tapahtunut, yllättävää eikö? Kesälomaa on enää alle puolet jäljellä.. Kamalaa!! No ei mietitä sitä, vaan otetaan kaikki ilo irti vielä kun on siihen mahdollisuus!



Ajattelin myös hieman kertoa nyt mitä niistä 20 lupailemastani aiasta olen jo tehnyt. Lista löytyy siis TÄSTÄ postauksesta. :) 

Elikkäs kohta yksi, vaatteet päällä on käyty uimassa useaankin otteeseen kavereiden kanssa.

 Kohta kaksi (telttailu). Olen ollut kavereiden kanssa saaressa telttailemassa. Lähdettiin sieltä kylläkin jo aamuviideltä pois. Valvottiin sitten osan kavereiden kanssa koko yö. Mentii pullonpyöritystä, kalastettiin ja oltiin nuotiolla. 

 

Kohta kolme on myös toteutettu. Eli yö ystävän seurassa valvoen joko sisällä tai ulkona. Olin ystävälläni heti saarireissun jälkeisenä yönä. Oltiin soutelemassa, samalla kalastimme, juttelimme, sitten myös söimme ja kun mentiin takasin mu ysätävälle niin katteltiin leffaa. * Tästä on tulossa ihan kokonainen postaus jossain vaiheessa tässä lähiaikoina!


 

Kohtaa neljä ei ole tullut vielä toteutettua. Eli leffamaratooni on vielä kavereiden kanssa edessä. ;) 

 
 
 
En ole myöskään toteuttanut kohtaa viisi, eli mustikka-mansikkaheiniä ei ole tullut tehtyä.

 

Kohta kuusi. Hmm.. Poimia mansikoita.. Onhan niitä tullut aina matkalla popsittua, metsämansikoita siis. Luulen kuitenkin, että olen tässä tarkoittanut, että menen poimimaan mansikoita ihan itsepoimintana. Luulen, että se ei kuitenkaan toteudu joten tyytykäämme metsämansikoiden naposteluun. ;)


Kohtaa seitsemän eli yöuintia ei ole toteutettu.. Eikun hetkinen! Kävinhän mä yöuinnilla salaa yhden ystävän kanssa riparilla kun oltiin isosina. Saatiin käydä vaan saunasssa, mutta mentiin sitten nopeesti pulahtamaan, en tiiä voiko sitä uimiseksi kutsua, mutta menköön. Kaikki on sitten ihan hyshys
tästä ;)
 
 
 
Kohta kahdeksan eli yöllä souteleminen on toteutettu.
 
 
 

Kohta yhdeksän eli yö erikoisessa paikassa, hmm no mikä on erikoinen paikka kenellekkin. Luulen että olen tän toteuttanut jo muutamaan kertaan. Mm silloin kun olin mun ystävällä yötä ja riparilla sitten kun nukuin mun ystävän kanssa. Tosi erikoista, heh.

 

 
Kohta kymmenen. Litroittain jäätelöä päivässä? Mä oon varmaan ajatellu, että on tulossa lämmin kesä, hah. :D Eli ei ole toteutunut, ainakaan vielä.
 

 
Kohta yksitoista mattojenpesemistä odotellessa.
 

 
 
Kohta kaksitoista mennä festareille on toteutunut. *Postaus tulossa!
 

 

Kohta kolmetoista eli öinen pyöräretki ei ole vielä toteutunut.
 

 

Neljästoista kohta oli, että menisin ratsastamaan pitkästä aikaa. No, sitä odotellessa. Samaten hevosten uittamista saan odotella, joka oli siis kohta kuusitoista.



Seitsemästoista kohta oli auringon ottoa ja mansikoiden syöntiä kavereiden kanssa. No aurinkoa on otettu ja mansikoita syöty, eri aikaan tosin. Koen silti suorittaneeni tämän. ;) 

 
Kohdasta kahdeksantoista (päivä kanin kanssa) myöhemmin.
Kohtaan yhdeksäntoista eli viikko kavereiden kanssa on tavallaan tulossa.
Viimeinen eli kohta kaksikymmentä jää vielä nähtäväksi. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit tervetulleita! En julkaise negatiivisen sävyisiä tai toisiin ihmisiin liittyviä kommentteja.
Kiitos kun kommentoit. :)